Maxpo 2017: Uusia seulakauhoja asiakkaille

4 lokakuun 2017

Allun tuotepäällikkö Ilpo Ellosella piti kiirettä Maxpon aikana. Messuosaston ja siellä näytillä olleiden tuotteiden esittelyn lisäksi hän ehti kätellä monet Allu-kaupat. Osastolla olikin esillä runsaasti juuri asiakkaille luovutettavia Allu Transformer -seulakauhoja.

blank
blank
Yhdistämällä kaksi Transformer-kauhan 25 millimetrin murskaavaa terää, saadaan 50 millimetrin seulontatiheys. Tässä 25 millimetrin asetus.

Uusinta ajattelua edustivat TS Transformerit yläseulaterityksellä. Allun TS-malleissa seulontatiheys voidaan helposti muuttaa esimerkiksi 25 millimetristä 50:een tai päinvastoin. Jaekoon muutostyö voidaan tehdä vaikkapa työmaalla. Välppien ja terien uudelleenasemoinnilla voidaan kaksi terää yhdistää ja näin saavutetaan 50 millimetrin seulontatiheys. Jaekoon muutokseen menee aikaa noin yksi tunti. Yhdellä kauhalla pystyy siis tekemään useampia lajikkeita.

Allun tutuksi tullut tavaramerkki, tanssityttöryhmä, viihdytti jälleen messuvieraita vauhdikkaalla esityksellään tasaisin välein. Todistetuksi taas tuli, että liike kiinnittää ihmisten huomion. Oli se sitten kone tai joku muu.

blank
Biolanin miehet Niklas Enestam (kesk.) ja Janne Lätti (oik.) kävivät kuittaamassa uuden Transformer DN 3-17/25 TS -kauhan Maxpo-messuilla. Biolanilla on pitkä kokemus Allu-kauhoista ja kuvan laitteen myötä yrityksellä on nyt Eurassa yhteensä neljä merkin kauhaa mullan tuotannossa. Vuosittain niistä ajetaan läpi yli 25 000 kuutiota erilaista ainesta. Allun Ilpo Ellonen saatteli uuden kauhan matkaan.
blank
Ilpo Ellonen (vas.) kätteli laiteluovutuksen merkiksi West Ways Oy Ltd:n Jukka Niskasta. Transformer DN 3-23/60 XHD -kauha lähti messuilta Poriin Venatorin pigmenttitehtaalle muun muassa ferrosulfaatin murskaushommiin. Alueella on allutettu jo yli seitsemän vuotta. Kokemukset ovat olleet hyviä, joten uuden samanmerkkisen laitteen hankinta oli helppoa. West Ways tarjoaa konepalveluita alihankintana itse pigmenttitehtaalle.
”Allu on vankkaa ja kestävää tekoa”, sanoo Jukka Niskanen. Kuukaudessa West Ways ajaa noin 15 000 tonnia materiaalia Allun läpi. Niskasen pikaisen laskelman mukaan kuluneen seitsemän vuoden aikana Allu on pureskellut jo yli miljoona tonnia, pääasiassa kovettunutta ferrosulfaattia. Tämä uusi kauha päätyy Porissa Volvo 110 -pyöräkuormaajan nokalle.
Jätevesien puhdistus on maailmalla räjähdysmäisesti kasvavaa liiketoimintaa ja ferrosulfaatti liittyy siihen olennaisesti. Porin Venatorin pigmenttitehtaalla sitä syntyy prosessin sivutuotteena.
blank
Lohjalaisen MJS-Kone Oy:n miehet kävivät Maxpossa katsastamassa vastikään hankitun Allu-seulakauhan. Ilpo Ellonen ja MJS-Koneen toimitusjohtaja Janne Savolainen löivät kättä yhteen laitekaupan kunniaksi. Petri Salminen (oik.), Juha Alanne ja Arto Salminen (takana) todistivat tapahtumaa. Maarakennustöitä tekevä MJS-Kone kuuluu Kuljetus Sundell -konserniin. Maarakennuspuoli työllistää vajaat 20 henkeä.Messuilta uusi kauha lähti heti työmaille Lohjan seudulle. Janne Savolaisen mukaan hankintapäätökseen vaikutti mahdollisuus käyttää kauhaa sekä pyöräkuormaajassa että kaivukoneessa. Se onnistuu nyt nopeasti ja näppärästi Allun kehittelemän monikäyttöisen pikakiinnikkeen avulla. Lisäksi MJS-Koneen Allu-kauhaa voidaan käyttää joko murskaavana tai seulovana vaihdettavien teräpalojen myötä. Näin sillä onnistuu esimerkiksi puuaineksen käsittely, jota jo syyskuun loppuun mennessä oli Savolaisen mukaan tehty vajaat 3 000 tonnia. MJS-Koneella oli ennestään yksi Allu-kauha. Sen käyttö on ollut kuitenkin melko vähäistä sopivien kohteiden puuttuessa.”Nyt uusien toimeksiantojen myötä tuli tarvetta uuden isomman ja monikäyttöisemmän kauhan hankintaan. Ja sellaisen Ilpo meille järjesti”, toteaa Savolainen.
 
blank
Allun osastolla oli myös kukkasia, jos joku huomasi. Perinteinen Allun osaston vauhdikas show havaittiin naapurin ravintolateltastakin.
blank