RAKENNUS- JA PURKUTYÖT
TEHOKASTA SEULONTAA JA MURSKAUSTA SUORAAN TYÖMAALLA.
TÄYSI SKAALAUTUVUUS KONEEN KOOSTA
LOPPUTUOTTEEN JAEKOKOON.
Seulo ja murskaa aina oikeata jaekokoa aina oikealla tuotteella.

ALLUlta innovatiiviset tuoteratkaisut rakennusalalle sekä purkutöihin.
90-luvun alussa ALLU Finland Oy kehitti seulamurskainperiaatteen. Markkinoille lanseerattiin ensimmäinen ALLU Seulamurskain, monikäyttöinen lisälaite pyöräkuormaajaan tai kaivukoneeseen. ALLU Seulamurskaimella voi seuloa, murskata, sekoittaa, erotella ja lastata yhdessä työvaiheessa. Tänä päivänä markkinoilla on jo yli 40 erilaista ALLU Seulamurskainmallia ja satoja eri variaatioita malleista aina käyttäjän tarpeen mukaan.
Vuonna 2020 ALLU Crusher murskaimen markkinoille tulon myötä olennainen osa lisättiin tuotetarjontaan. ALLU Crusher murskain on oiva lisä esimerkiksi rakennus- ja purku-urakointiin, eli sinne missä jätettä syntyy ja sen määrään halutaan vaikuttaa.
Nyt ALLUlla on tarjota entistä monipuolisempi tuotevalikoima materiaalien seulontaan ja murskaamiseen suoraan työmaalla.
ALLUn lisälaitteilla muunnat peruskoneesi monipuoliseksi käsittelylaitokseksi, jonka avulla onnistuu
- Purkutyöt
- Betonijätteiden ja kiviaineksen kierrätys
- Rakennusjätteen kierrätys
Varmista kustannustehokas työskentely ALLUn lisälaitteilla.
ASIAKASTARINAT
ALLUlta ratkaisut rakennus- ja purkutyömaille.
AIHEESEEN LIITTYVIÄ UUTISIA
KESKUSTELE ALLUN ASIANTUNTIJAN KANSSA
Asiakaspalvelijamme ovat valmiina auttamaan ja vastaamaan kysymyksiin koskien ALLU tuotteita. Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme puhelimitse tai oheisella lomakkeella.